Untuva ja höyhen

Sanotaan, että untuva hengittää: se tarkoittaa, että untuvapeitto päästää lävitseen iholta haihtuvan kosteuden. Se myös siirtää tehokkaasti pois ylimääräistä lämpöä, mutta säilyttää kuitenkin juuri sopivan lämpötilan kehoa lähinnä olevassa ilmakerroksessa.

Hanhen- vai ankanuntuvaa

Tavallisimmat untuvatyypit ovat hanhen- ja ankanuntuva. Hanhenuntuva on pehmeämpää, ja sitä pidetään hieman ankanuntuvaa ylellisempänä materiaalina. Monissa peitoissa ja tyynyissä on untuvan lisäksi myös höyhentä. Peitto, jonka täytteessä on enemmän untuvaa kuin höyhentä, on ilmava ja siksi myös lämpöinen. Sama koskee myös tyynyjä. Jos haluat kiinteämmän ja napakan tyynyn, silloin kannattaa valita tyyny, jonka täytteenä on enemmän höyhentä ja vähemmän untuvaa.

Kantavuus

Kantavuus kertoo untuvan kimmoisuudesta ja untuvien välissä olevasta ilmavuudesta. Mitä korkeampi luku sitä ilmavampi peitto tai kimmoisampi tyyny.

Miten hoidan untuvaa?

Untuvatuotteita pitää tuulettaa ja ravistella säännöllisesti. Vältä kuitenkin tamppaamista ja imurointia. Untuvatuotteita ei tulisi peittää päiväpeitteellä välittömästi yöunien jälkeen, koska silloin untuva ei voi hengittää yön aikana vartalosta haihtunutta kosteutta pois tehokkaasti. Untuvatuotteet voi konepestä 60 asteessa käyttäen puolta normaalista pesuainemäärästä. Untuvatuotteiden pesussa ei tule käyttää huuhteluainetta. Tutustu tarkemmin tuotteen hoito-ohjelapun pesuohjeisiin.

Kuivaa kuivausrummussa

On erittäin tärkeää rumpukuivata untuvatuotteet pesun jälkeen. Käytä rummussa tennispalloja, ravista tuotetta silloin tällöin ja jatka kuivaamista. Nämä toimenpiteet auttavat untuvia ja höyheniä pysymään ilmavina ja kuivattavat peitot ja tyynyt huolellisesti. Mikäli haistat hennon märän untuvan tuoksun, ei tuote ole vielä kuiva. Jatka kuivattamista, kunnes tuote on sisältä asti täysin kuiva ja tuoksuu raikkaalta.

Siirtää kosteutta

Yksi untuvan parhaista ominaisuuksista on, että se hegittää ja siirtää kosteutta pois nukkujan iholta. Siksi sinun ei tule pedata sänkyäsi ja peittää sitä päiväpeitolla heti herättyäsi tai yöllä muodostunut kosteus ei ehdi haitua. Aloita päiväsi siis mielummin aamiaisella kaikessa rauhassa, niin sekä sinä että vuoteesi voitte paremmin.

Kierrätetty untuva ja höyhen

Oletko jo kuullut kierrätetystä untuvasta ja höyhenestä? Sinulla on nyt mahdollisuus käyttää uusia Redown-tuotteita, jotka on valmistettu täysin kierrätetystä untuvasta ja höyhenestä, materiaalista, joka lämmittää yhä uudelleen ja uudelleen. Tutustu Redown-konseptiin ja tuotteiden valmistusprosessiin videolta tästä.