Designyhteistyö Hemtex + House of Rym suunnittelija Anna Backlund

Anna Backlund
kertoo uudesta
kuosistaan


Yhteistyössä Hemtexin kanssa suunnittelemassaan uudessa kuosissa antaa muotoilija ja tekstiilitaiteilija Anna Backlund meksikolaisen ilmaisun kohdata pohjoismaisen väriskaalan. Lopputulos on sekä eksoottinen että tunnistettava - fiesta valoisassa keskikesän yössä.


- Olen katsellut meksikolaisia kuvioita, mutta niiden värimaailma ei toimi meidän valossa ja luonnossa. Olen siis pyrkinyt yhdistämään niitä pohjoismaiseen, perinteiseen ilmaisuun, hän kertoo.

Tekstiilitaiteilija

Anna on tekstiilitaiteilija, joka on kouluttautunut HDK:lla Göteborgissa. Parhaillaan hän työskentelee mm. vastarakennetun koulun ehostamisen parissa. Aiemmin hän on luonut kuoseja mm. sellaisille yhti��ille kuin House of Rym ja Mairo, sekä työskennellyt kuvittajana ja sisustussuunnittelijana. Ennen taideopintojen aloittamista hän opiskeli filosofiaa ja ideahistoriaa. Saattaa johtua hänen opiskelutaustastaan, että hän luo mielellään asiayhteyden designilleen.

- Tekemissäni kuvioissa on usein jonkinlainen tarina. Haluan, että on olemassa joku idea, jonka vuoksi kuvio näyttää siltä kuin näyttää. Minuun on saattanut tehdä vaikutuksen jokin uni, kaipuu johonkin paikkaan tai luontoon. Jos en voi hakeutua sinne oikeasti, voin tehdä sen ainakin kuvioideni kautta. Matkustaisin mielelläni Meksikoon.

Kuosit alkavat useimmiten piirustuksina paperilla. Kun aihe on valmis, skannaa Anna sen tietokoneelle ja rakentaa siitä kuvioraportin, jonka hän sitten tulostaa ja muokkaa loppuun, jos tarvitsee. Prosessi kulkee edestakaisin yleensä useitakin kertoja, mutta hän epäröi harvoin siinä, milloin kuosi on valmis.
- Näen yleensä helposti milloin jotain puuttuu ja jotain on lisättävä tai milloin siinä on riittävästi, hän sanoo.

Myymälä ja studio

Vuodesta 2014 Annalla on ollut Koja niminen myymälä Göteborgissa, jossa hän myy niin omaa tuotantoaan kuin muidenkin suunnittelijoiden valikoituja tuotteita. Samassa rakennuksessa hänellä on myös studionsa.

Sisustus yhdistetyssä myymälässä ja studiossa on sekin jonkinlainen kertomus kaipuusta muualle. Seiniä peittävä raakalauta on luotu muisto kesäasunnosta Göteborgin saaristossa, jossa Anna vietti lapsuuden kesät 13-vuotiaaksi. Perhe luopui matkoista sinne, mutta saaristo ja sen luonto ovat edelleen tärkeä inspiraationlähde.

- Uskon väriskaalani tulevan suurimmaksi osaksi merestä, taivaasta ja valosta saaristossa. Jotkut Mairolle tuottamistani kuoseista kertovat ikävästäni sinne, sanoo Anna. Studion läheisistä kortteleista hän löysi myös asuinkumppaninsa. Haastattelua tehdessämme oli yhteisen lapsen saaminen vain muutaman päivän päässä. Lähiajat täyttyvät muista asioista kuin työstä.